Dividend House panostaa kasvuun onnistumisten rohkaisemana – Uusi omistaja vahvistaa tiimiä

Kasvuyhtiöiden arvonluontiin erikoistunut ja vuosikymmenien kokemuksen yrittäjyydestä omaava Ronnie Neva-aho liittyi kesällä hyvässä kasvuvaiheessa olevan Dividend Housen taustatiimiin. Selkeä konsepti ja liiketoimintamalli innostivat lähtemään mukaan. ”On hämmästyttävää, että osinkoon perustuvia sijoitustuotteita on tullut markkinoille vasta viime vuosina. Hienoa päästä mukaan kehittämään markkinoiden ainoaa tähän kasvavaan teemaan keskittyvää yhtiötä”, Neva-aho toteaa.

Yhtiön suunnitelmissa on tuotevalikoiman laajentaminen sekä panostaminen myyntiin, jakeluun ja viestintään. Neva-aho näkeekin yhtiössä houkuttelevan kasvupotentiaalin. ”Yhtiön selkeä asemoituminen kasvavan teeman ytimeen, sekä näytöt kasvavien osinkojen löytämisestä luovat hyvän pohjan kasvulle. Omalta osaltani toivon voivani tuoda mukanani kokemusta erityisesti myyntiin, markkinointiin, sekä hallitustyöskentelyyn”, Neva-aho arvioi.

Dividend House on toiminut Katajanokalla vuodesta 2009 lähtien. Pohjoismaihin sijoittavat rahastot sekä vuoden toiminnassa ollut European Small Cap-rahasto kiinnostavat jo varsin laajalti yksityissijoittajia. Vähitellen myös institutionaaliset sijoittajat ovat alkaneet kiinnittää huomiota selkeään ja helposti ymmärrettävään sijoitusfilosofiaan. Rahastojen pienestä koosta huolimatta tuottohistoria puhuu jo puolestaan, ja se on herättänyt kiinnostusta myös instituutioissa.

Asiakasmäärä nopeassa kasvussa

Dividend Housen kaltaiselle kasvuyritykselle isojen toimijoiden hallitsema rahoitusala on sekä mielenkiintoinen että haastava. Asiakkuuksien luominen edellyttää luottamuksen syntymistä, mikä vaatii nuorelta yritykseltä kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Tämä vaihe on nyt Dividend Housen osalta jäämässä taakse. ”Haastavasta taloustilanteesta huolimatta asiakasmäärä on kasvanut vuoden takaisesta 76 % ja hallinnoitavat pääomat samaa vauhtia. Tämä osoittaa, että sijoitusfilosofia toimii”, toimitusjohtaja Risto Päivänsalo kertoo. Liiketoiminta kantaa jo kulunsa, mutta lyhyen aikavälin tuloksen sijaan painopiste on vahvasti kasvussa.

Lisätiedot:

Risto Päivänsalo, toimitusjohtaja, puh 040 522 2309, risto.paivansalo@dividendhouse.com

Ronnie Neva, puh. 0400 503 445

2015-10-22T17:38:33+00:00 22.07.2015|0 Comments