Osinkosijoittajan case-esimerkki: Europris ASA

Europris

Kasvavia osinkoja tavoittelevalla sijoittajalle tuloksenteon varmuus ja liiketoiminnan kasvu ovat houkutteleva yhdistelmä. Europris, Norjan halpakaupan markkinajohtajasta, on erinomainen esimerkki tästä yhdistelmästä.

Halpakauppa on Norjassa muuta Eurooppaa tuoreempi ilmiö ja sen markkinaosuus vähittäiskaupan myynnistä on siten pienempi. Osuus kuitenkin kasvaa tasaisesti, mikä tarjoaa tämän segmentin yhtiöille otollisen kasvumahdollisuuden. Halpakauppa on samalla vähittäiskaupan segmenteistä vähiten herkkä talouden sykleille. Talouskasvun hidastuessa ja työttömyyden kasvaessa halpakauppa pärjää tyypillisesti hyvin suhteessa muihin kaupan alueisiin.

Europris on selvä markkinajohtaja Norjan halpakaupassa. Yhtiön tuotevalikoima on laaja ja asemoituminen on hyvin lähellä kotimaista Tokmannia. Tarjoamassa on vaatteita, kodin pientavaraa, pesuaineita, säilyviä elintarvikkeita kuten valmisruokia, keksejä ja makeisia. Yhtiö on tehnyt pitkään työtä tunnettuuden ja brändin eteen ja markkinoilla Europris onkin hyvin tunnettu halvoista hinnoistaan. Europrisin kasvuluvut ovat vakuuttavia, yhtiö on kasvattanut liikevaihtoaan jokaisena vuonna perustamisvuodesta 1992 lähtien.

Kasvu sitoo tyypillisesti pääomaa, ja osinkojen kasvua etsivän sijoittajan onkin syytä olla tarkka sen kanssa miten kasvu rahoitetaan. Jos koko tulorahoitus menee kasvun rahoittamiseen, on osinkoja odotettavissa vasta kasvun hidastuessa. Europrisin kohdalla kasvu toteutuu pienehköllä investointitarpeella. Liikkeet ovat vuokratiloissa, joten keskeiset pääomaa sitovat kohteet ovat tarvittava varasto, sekä panostus kauppapaikan ilmeeseen. Europris on vuonna 2015 toteutetusta listautumista lähtien maksanut noin kolme neljäsosaa tuloksestaan osinkona, mutta onnistunut silti pitämään nettovelan muuttumattomana.

Kasvusta ja kasvavista osingoista huolimatta Europris on ollut heikko sijoituskohde listautumisannista osakkeita ostaneelle. 45 kruunun listautumishinnasta noteeraus on valunut 26 kruunun tietämille. Osinkoja yhtiö on toistaiseksi maksanut 5,1 kruunua/osake joten myös osinkojen jälkeen sijoitus on tuntuvasti tappiolla. Viime vuodelta maksettava 1,85 kruunun osinko irtoaa osakkeesta toukokuun 24. päivä.

europris kurssikehitys

Vaikka kasvua on tullut, on tuloskehitys ollut odotettua hitaampaa ja samalla toimialan arvostusta on painanut verkkokaupan lisääntymisen tuoma epävarmuus. Sijoittaja katsoo kuitenkin aina eteenpäin ja Europrisin liiketoiminnan näkymät vaikuttavat hyviltä ja osake myös varsin kohtuullisesti arvotetulta. Kuluvan vuoden PE-luku on 11 tietämissä ja osinkotuotto noin 7 %.

Dividend House Nordic Small Cap -rahasto on ollut yhtiön omistajana listautumisesta lähtien. Aluksi sijoitus oli pieni, mutta vähitellen viimeisen kahden vuoden aikana osakkeita on ostettu lisää niin, että Europris on tätä kirjoitettaessa rahaston suurin sijoitus.

Risto Päivänsalo
salkunhoitaja & toimitusjohtaja
Dividend House Oy

Kirjoitus on alun perin julkaistu Osakesäästäjien viisasraha.fi -verkkolehdessä. Kuvien lähde: Europris ASA ja Dividend House Oy

Investors House Rahastot Oy (2295445-4) – Veturitie 11 T 152, 00520 Helsinki – 010 322 1530 | Tietosuojaseloste