Dividend Housen ja Taloustaidon rahastokysely

Dividend House laati yhteistyössä Taloustaito-lehden kanssa rahastokyselyn, joka suunnattiin Taloustaidon lukijoille. Tavoitteena oli selvittää vastaajien näkemyksiä rahastosijoittamisesta, rahastojen valinnasta sekä heidän sijoitustavoitteitaan. Kysely kiinnosti laajasti, sillä vastauksia kertyi peräti 1618 kappaletta.

Kiinnostavin omaisuusluokka kaikkien vastaajien keskuudessa oli osakkeet – ja asunnot tulivat hyvänä kakkosena. Kiinnostus osakkeisiin kasvoi tulojen kasvun myötä, kun taas pankkitalletukset kiinnostivat vähemmän ansaitsevia suhteellisesti enemmän.

Sijoitustavoitteista taloudellisen puskurin kartuttaminen ja taloudellinen riippumattomuus olivat tärkeimmät. Nuorilla alle 30-vuotiailla vastaajilla myös asunnon ostaminen oli tärkeä sijoittamiseen motivoiva tavoite.

Rahastoyhtiön valintaan vaikuttaa vastaajien mukaan eniten rahastoyhtiön tunnettuus ja hyvämaineisuus. Toiseksi tärkein valintakriteeri on sijoittamisen helppous ja sähköiset palvelut. Jälkimmäinen korostui erityisesti nuorten vastaajien keskuudessa.

Dividend Housen näkökulmasta oli ilahduttavaa huomata vastaajien olevan eniten kiinnostuneita vakaasti kasvaviin osinkoyhtiöihin sijoittavasta rahastosta, kun vertailtiin erityyppisiä ja eri teemoilla sijoittavia rahastoja.

Lähde: Taloustaito

Voit lukea rahastokyselyn tulokset kokonaisuudessaan Taloustaidon verkkosivuilta.

Investors House Rahastot Oy (2295445-4) – Veturitie 11 T 152, 00520 Helsinki – 010 322 1530 | Tietosuojaseloste