Fielmann AG

Fielmann AG

Tapasin eräänä päivänä saksalaisen optikkoketju Fielmann AG:n johtajia. Tapaaminen vahvisti positiivista käsitystämme yhtiöstä, joka on ollut sijoituskohteenamme European Small Cap -rahaston perustamispäivästä lähtien.

Yhtiön on perustanut Günther Fielmann vuonna 1972, jolloin Saksan ”Kela” korvasi silmälasit niitä tarvitseville, mutta valinnanvaraa ei juuri ollut. Aikuisille tarkoitettuja kehyksiä oli kuutta eri mallia ja lapsille kahta eri mallia. Vuonna 1981 Fielmann julkisti 90 mallin malliston yhdessä paikallisen sairaskassan kanssa. Vuosien 1987 ja 1990 välillä Fielmannin markkinaosuus myytyjen silmälasiparien määrällä mitattuna kasvoi Saksassa 11 %:sta 16 %:iin ja optikkoliikkeiden lukumäärällä mitattuna markkinaosuus oli noin 3 %.

Fielmann listattiin Saksan pörssiin vuonna 1994, jolloin sillä oli jo 294 myymälää ja lähes 5 000 työntekijää. Liikevaihtoa syntyi samana vuonna 444 miljoonan euron edestä Saksan markkoja ja tulos ennen veroja oli 41 miljoonaa euroa (9,2 % liikevaihdosta). Vuonna 1995 yhtiö osti sveitsiläisen Pro-Optik AG:n, jolla oli kuusi myymälää Sveitsissä. Vuonna 1998 markkinaosuus Saksassa oli jo 38 %. Itävallassa Fielmann aloitti liiketoiminnan vuonna 1999. Ensimmäinen optikkoliike Italiaan avattiin vuonna 2015.

Vuonna 2001 yhtiö perusti Fielmann-akatemian, joka kouluttaa optikkoja. Optinen ala Saksassa kärsii työvoimapulasta, niinpä oli fiksua alkaa kouluttaa työntekijöitä itse, yhteistyössä Lyypekin ammattikorkeakoulun kanssa. Vuonna 2002 Fielmann-akatemia osti koulutustiloikseen Kielin lähellä Pohjois-Saksassa sijaitsevan Plönin historiallisen linnan, jota Schleswig-Holsteinin osavaltiolla ei ollut varaa saneerata ja ylläpitää. Akatemia maksoi huonokuntoisesta linnasta 3,6 miljoonaa euroa ja remontoi sitä pieteetillä ja museoviraston ohjeita kunnioittaen vuosina 2002-2006 yhteensä 35 miljoonalla eurolla, josta osavaltio maksoi noin 12 miljoonaa euroa.

Fielmann 1

Plönin linna. Lähde: Wikipedia

Vuonna 2016 Fielmannilla on Saksassa 586, Sveitsissä 38, Itävallassa 35, Hollannissa 13, Puolassa 20, Luxemburgissa 2, Italiassa 1 ja Latviassa ja Liettuassa yhteensä 23 myymälää. Latvian ja Liettuan liiketoiminnot perustuvat franchising-konseptiin, kaikki muut 695 myymälää ovat yhtiön omia.

Fielmann 2

Myymälä Kölnissä. Kuva: Fielmann

Saksassa Fielmannin markkinaosuus myymälöiden lukumäärän perusteella on 5 % ja myytyjen silmälasiparien perusteella 52 %. Yhtiö on hintajohtaja ja korkea markkinaosuus perustuu myymälöiden valtavaan kokoon, alhaisiin hintoihin ja hyvään asiakaspalveluun. Perinteisen saksalaisen pienen optikkoliikkeen liikevaihto vuositasolla on keskimäärin 300 000 euroa, kun Fielmannin pienimpienkin myymälöiden liikevaihto on pari miljoonaa ja suurimpien megastore-myymälöiden liikevaihto yli 17 miljoonaa euroa. Hyvä asiakaspalvelu on luotu sitouttamalla henkilökunta osakeomistuksella. Noin 80 % yhtiön nykyisistä yli 17 000 työntekijästä on myös yhtiön omistajia. Kun työn tekee hyvin, tulee palkan päälle vielä osinkoakin.

Jo nykyiselläänkin korkeasta markkinaosuudesta huolimatta Fielmannin kasvupotentiaali on yllättävän hyvä. Yhtiön historiasta johtuen sillä on enemmän myymälöitä Pohjois- kuin Etelä-Saksassa. Yhtiö uskoo, että lisäämällä myymälöiden lukumäärää Etelä-Saksassa markkinaosuus voi nousta koko Saksassa jopa 57 %:iin. Lisäksi ulkomaisten myymälöiden lukumäärää on tarkoitus edelleen kasvattaa ja esimerkiksi Italiassa on tarkoitus olla lähivuosina nykyisen yhden sijaan parikymmentä liikettä. Orgaanista kasvua puolestaan tuo vanheneva väestö, joka tarvitsee enenevässä määrin moniteholinssejä, jotka ovat 3-4 kertaa yksiteholaseja kalliimpia. Kaikista Saksassa myytävistä silmälaseista noin 25 % on moniteholaseja, kun Puolassa vastaava luku on  noin 3 %. Itä-Euroopasta on siis luvassa orgaanista kasvua, kunhan väestön käytettävissä olevat tulot kasvavat. Piilolaseja Saksassa käyttää vasta noin 5 % silmälasien käyttäjistä, kun esim. Ruotsissa 17 % on piilolasien käyttäjiä. Piilolinssien käyttäjät kuluttavat huomattavasti enemmän rahaa linsseihinsä kuin perinteisten lasien käyttäjät. Yhtiö on myös alkanut myydä kuulokojeita vanhenevalle väestölle.

Yhtiön kasvu on perustunut tulorahoitukseen, eikä sillä ole lainkaan velkaa. Kassassa sillä on noin 300 miljoonaa euroa ja yhtiö indikoikin tapaamisessamme ylimääräisen osingon mahdollisuudesta. Osingot ovat kasvaneet pitkään tuloksen kasvaessa. Investointitarpeita ei juuri ole ja tuloksesta maksetaankin osinkoina omistajille lähes 90 %. Fielmannin suku muuten omistaa yhtiöstä edelleen noin 70 %. Yhtiön oman pääoman tuotto on noin 25 % ja osinkotuottokin kasvuyhtiölle kelvolliset 3 %. Vuonna 2015 liikevaihtoa syntyi 1,3 miljardia euroa ja tulos ennen veroja oli 240 miljoonaa euroa (18,5 % liikevaihdosta). Kannattavuus on siis listautumisvuodesta 1994 kohentunut huimasti. Kun vielä ennusteetkin sojottavat yläviistoon, olemme luottavaisia, että yhtiön liiketoiminta kasvaa jatkossakin. Osakkeen paino rahastossamme on noin 3 %.

Fielmann 3Fielmann 4

Fielmann AG:n tulos- ja osinkokehitys. Lähde: FactSet

 

Investors House Rahastot Oy (2295445-4) – Veturitie 11 T 152, 00520 Helsinki – 010 322 1530 | Tietosuojaseloste