Lanseeraamme markkinoiden ensimmäisen osinkoaristokraatteihin sijoittavan rahaston

Suomalainen osinkosijoittamiseen keskittynyt rahastoyhtiö Dividend House Oy laajentaa tuotetarjontaansa lanseeraamalla täysin uudenlaisen rahaston. Rahaston ytimen tulevat muodostamaan yhtiöt, jotka ovat onnistuneet kasvattamaan osinkojaan vuosittain vähintään kymmenen vuoden ajan eli ns. osinkoaristokraatit.

Suomalainen Dividend House on ainoa osinkosijoittamiseen keskittynyt rahastoyhtiö Euroopassa. Laadukkaiden osingonmaksajien etsiminen on osoittautunut menestyksekkääksi reseptiksi Pohjoismaissa ja Euroopassa. Nyt yhtiö lanseeraa markkinoiden ensimmäisen osinkoaristokraatteihin erikoistuvan rahaston. Osinkojen lisäksi tarkastellaan Dividend Housen sijoitusfilosofian mukaisesti liiketoiminnan tulevaisuudennäkymiä, kilpailuetuja, yhtiön tasetta ja pääoman tuottoa.

Tuotetarjonnan laajentaminen Pohjoismaiden ja Euroopan ulkopuolelle on Dividend Houselle luonteva seuraava askel. Uusi rahasto tuleekin sijoittamaan varansa globaalisti. ”Maailmalta löytyy satoja yhtiöitä, jotka ovat pystyneet kasvattamaan osinkojaan vähintään kymmenen vuotta peräkkäin. Suomesta tällaisia yhtiöitä ei löydy ainuttakaan, Pohjoismaista yhteensä kahdeksan ja Euroopastakin Iso-Britanniaa lukuun ottamatta vain muutamia kymmeniä”, kertoo Dividend Housen toimitusjohtaja Risto Päivänsalo.

Perustettavan Dividend House Global Aristocrats -rahaston salkunhoidosta yhdessä Päivänsalon kanssa vastaava Jarno Nurminen odottaa rahaston liikkeellelähtöä innolla. ”Osinkoaristokraattien on todettu pitkällä aikavälillä tuottavan muita yhtiöitä parempaa arvonnousua ja vieläpä pienemmällä riskillä. Ennustettavuuden ja vakauden tavoite pitää meidät muutenkin poissa isomman riskin sektoreilta ja alueilta. Haemme vahvataseisia yhtiöitä, jotka pystyvät samanaikaisesti sekä rahoittamaan kasvun että palkitsemaan omistajansa kasvavilla osingoilla”, Nurminen kertoo. Esimerkkeinä Nurminen mainitsee Etelä-Afrikkalaisen, nettovelattoman Truworths International Ltd. -muotikauppaketjun, jolla on kotimaassaan yli 700 ja muualla Afrikassa noin 50 omaa myymälää sekä perinteikkään sveitsiläisen Lindt & Sprüngli AG -suklaatehtaan, jonka osingot ovat kasvaneet jo 20 vuotta peräkkäin.

Dividend House Global Aristocrats -rahasto aloittaa sijoitustoimintansa torstaina 1.12.2016. Minimimerkintä on 5 000 euroa tai säännöllisen rahastosäästämisen yhteydessä 250 euroa kuukaudessa.

Toimitusjohtaja Risto Päivänsalo tutustuttaa uuteen rahastoon tarkemmin videolla:

[fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”][fusion_youtube id=”F1DuMIQ3XPc” width=”600″ height=”350″ autoplay=”no” api_params=”” class=””/]

[fusion_separator style_type=”none” top_margin=”10″ bottom_margin=”” sep_color=”” border_size=”” icon=”” icon_circle=”” icon_circle_color=”” width=”” alignment=”center” class=”” id=””/]Lisätietoa:
Dividend House Oy, Risto Päivänsalo, toimitusjohtaja, puh. 040 522 2309
Jarno Nurminen, salkunhoitaja, Global Aristocrats, puh. 040 718 8748[/fusion_builder_column][/fusion_builder_row][/fusion_builder_container]

Investors House Rahastot Oy (2295445-4) – Veturitie 11 T 152, 00520 Helsinki – 010 322 1530 | Tietosuojaseloste