Kasvavia osinkoja vaivattomasti

Alla olevat linkit avaavat sähköisesti allekirjoitettavan merkintä- ja asiakastietolomakkeen, jonka täyttämällä pääsette vaivattomasti tekemään sijoituksen rahastoihin.

Oletko OVV-ketjun asiakas? Täytä merkintälomake täällä.

Lunastus osakerahastoista

Rahasto-osuuksien lunastuksesta on ilmoitettava kirjallisesti lunastuslomakkeella tai vapaamuotoisella kirjallisella ilmoituksella joko sähköpostilla* tai kirjepostilla.  

Ilmoituksessa on käytävä ilmi rahaston nimi, myytävien osuuksien lukumäärä tai euromäärä, henkilötiedot sekä asiakkaan allekirjoitus. Mikäli rahasto-osuuksista on annettu kirjallinen osuustodistus, rahastolunastus toteutetaan sen jälkeen kun osuustodistus on palautettu rahastoyhtiölle.

Lunastus toteutetaan toimeksiantopäivälle vahvistettavaan osuuden arvoon, jos toimeksianto on jätetty rahastoyhtiöön ennen klo 12.00 (Suomen aikaa). Kello 12.00 jälkeen jätetyt toimeksiannot toteutetaan seuraavalle pankkipäivälle vahvistettavaan osuuden arvoon.

Lunastetut varat maksetaan asiakkaan pankkitilille lunastuksen toteuttamispäivää seuraavana pankkipäivänä, mikäli rahastoyhtiön ei tarvitse lunastusta varten myydä arvopapereita.

Lunastuksesta lähetetään asiakkaalle vahvistus

*Sähköpostilla asioidessa asiakkaan on täytynyt antaa suostumus sähköiseen asiointiin ja sähköpostiosoite josta asiointi tapahtuu täytyy olla Dividend Housen rekisterissä.