Osakesijoittajan maailmanvalloitus, osa IV – Sijoituskohteiden valinta

sijoituskohde

Me Dividend Housessa haluamme tehdä sijoittamisesta yksinkertaista ja selkeää, joten päätimme yhteistyössä sijoituskirjailija Henri Elon kanssa tehdä pienen juttusarjan aiheesta. Kirjoitusten pohjana on käytetty vuonna 2018 ilmestynyttä Elon ja Jari Saarhelon Osakesijoittajan maailmanvalloitus -kirjaa, joka johdattaa lukijansa osakesijoittamisen mielenkiintoiseen maailmaan – muita sijoitusmuotoja unohtamatta.

Aikaisemmat osat käsittelivät sijoittamisen tavoitteita ja pitkäjänteisyyttä, hajauttamista ja sijoitussuunnitelmaa sekä ulkomaille sijoittamista. Nyt tutustumme sijoituskohteiden valintaan.

***

Mistä löydän hyviä sijoituskohteita?

Yksi sijoittamisen ikuisuuskysymyksistä on sijoituskohteiden valinta. Miten edes voi tietää, mihin kaikkialle on mahdollista sijoittaa kun informaatiota ja mahdollisuuksia on niin paljon? Yksi käytännönläheinen vaihtoehto on alkaa tutkimaan yrityksiä, jotka tulevat vastaan jokapäiväisessä elämässä, ja selvittää voiko niihin tai muihin vastaaviin yrityksiin sijoittaa.

Fundamenttisijoittajan arvioidessa osaketta, hän arvioi oikeastaan yritystä. Tämä tarkoittaa sitä, että arvioidaan liiketoiminnan osat ainakin yleisellä tasolla, eli miten markkinointi, myynti, hankinta ja vaikkapa logistiikka on rakennettu? Fundamenttisijoittajista tunnetuin lienee jo useammankin kerran mainittu Warren Buffett, Omahan oraakkeli.

Liiketoiminnaltaan hyväkin yritys voi joskus olla silti huono sijoitus, jos sen arvostustaso on liian korkea. Yksinkertaisin ja yleisin arvostustason mittari on P/E -luku, joka ilmaisee osakkeen hinnan suhteessa yrityksen tulokseen. P/E -luvun suhteesta yrityksen kasvuodotuksiin kertoo hyvin käänteinen arvonmääritys*. Esimerkiksi 8 % tuotto-odotuksella yrityksellä, jonka P/E on 15, lähivuosien tuloksen pitäisi kasvaa noin 5 % vuodessa, P/E 20 vaatisi jo 11 % tuloskasvun. Kuitenkin yrityksellä, jonka P/E on 5, riittäisi 32 % tuloksen heikkeneminen!

Toinen valinnassa auttava luku on pääoman tuotto, eli kuinka monta euroa yritys tuottaa jokaista taseeseen sidottua euroa kohti. On eri asia saada 100 miljoonan tulos aikaiseksi 2 miljardin tai 500 miljoonan euron taseella. Ensimmäisen tilanteen pääoman tuotto on vain 5 % ja jälkimmäisen peräti 20 %. Esimerkiksi kasvuyrityksillä korkea pääoman tuotto helpottaa muun muassa laajentumista.

Sijoituskohteen valinnassa voi käyttää montaa erilaista metodia. Nämä voidaan kuitenkin karkeasti jakaa kahteen kategoriaan: bottom-up tai top-down. Bottom-up ajattelussa lähdetään yksittäisestä yrityksestä ja siitä mahdollisesti laajennetaan tarkastelua toimialaan. Top-down ajattelussa lähdetään markkinatilanteesta ja vertaillaan esimerkiksi maantieteellisten alueiden tai toimialojen välisiä eroja. Kun sopiva markkina on löydetty, aletaan sieltä perkaamaan yksittäisiä yrityksiä ja tutustumaan niiden liiketoimintaan.

Bottom-up menetelmässä sopivan yhtiön löydyttyä on hyvä tarkastella toimialan muitakin yrityksiä. Jos näiden arvostuksissa on eroja, on hyvä pohtia, mistä erot johtuvat. Jos ei löydä mitään syytä sille, miksi joku yhtiö on muita edullisemmin arvostettu, sopiva ostokohde saattaa olla löytynyt!

*Kun perinteisessä arvonmäärityksessä pyritään yrityksen ennustetun tuloskehityksen avulla määrittelemään osakkeen oikea arvo, niin käänteisessä arvonmäärityksessä selvitetään minkälaista tuloskehitystä markkinat odottavat osakkeen nykyisellä hinnalla.

Hyvä vai huono sijoituskohde?

Mistä näitä hyvän liiketoiminnan omaavia matalasti arvostettuja yhtiöitä sitten löytää? Globaali markkina on laaja ja informaatiota on tarjolla niin paljon, että vuorokauteen tarvittaisiin reilusti enemmän kuin 24 tuntia sen kaiken haltuun ottamiseksi.

Yksi keino osakkeiden löytämiseen on niin sanottu screenaus, eli seulonta. Screenauksessa osakkeita haetaan massasta erinäisten kriteerien avulla. Näitä kriteereitä voi olla esimerkiksi matala P/E tai muut arvostuskriteerit, toimiala, liikevaihto, osinkotuotto tai sijainti. Screenaukseen on käytössä monia erilaisia työkaluja. Kirjassa on esitelty Yahoo Financen, Morningstarin, Finvizin ja Financial Timesin screenerit.

Markkinoilta löytyy kuitenkin paljon ammattilaisia, jotka tekevät jo screenausta. Näiden ammattilaisten tekemää työtä hyödyntämällä, sijoittaja voi hypätä kokonaan screenausvaiheen yli.

Yksi mahdollisuus on myös seurata analyytikkojen raportteja, sillä analyytikot seuraavat yritysten kehitystä ja raportoivat niiden tilanteesta. Analyytikkoraportteja voi ostaa netistä tai osakevälittäjä voi tarjota niitä ilmaiseksi. Yleensä raporteista löytyy ainakin yrityksen vahvuudet, heikkoudet ja suurimmat riskit sekä tunnuslukuanalyysia. Analyytikot saattavat raportoida myös kokonaisten toimialojen tilanteesta ja nämä raportit soveltuvat hyvin esimerkiksi yrityksen kilpailutilanteen hahmottamiseen.

Toinen keino löytää sijoituskohteita on katsoa, mihin ammattilaiset ovat sijoittaneet. Ammattisijoittajat etsivät kohteita työkseen ja jokaisella ammattilaissalkun sijoituksella on yleensä järkevä perustelu, jota on mietitty usean henkilön voimin. Ammattilaisilla on myös laajempi pääsy analyytikkoraportteihin ja yritykseen liittyvään dataan. Varsinkin pienempien yritysten kohdalla esimerkiksi rahaston salkunhoitajalla voi olla suora keskusteluyhteys yhtiön johtoon, jolloin hänen kyselyihinsä vastataan paremmin kuin yksityisen sijoittajan.

Erilaiset blogit ja keskustelupalstat ovat myös hyviä paikkoja löytää sijoituskohteita ja tietoa yrityksistä ja niiden tilanteista. Toisten sijoittajien tekemät netistä löytyvät yritysanalyysit ovat hieman kuin kaksiteräinen miekka. Joskus nämä analyysit ovat jopa tasokkaampia ja laajempia kuin analyysitalojen ilmaiset, yksityissijoittajille tarkoitetut analyysit. Toisaalta nettiin voi kuka tahansa laittaa mitä tahansa, joten informaation paikkansapitävyys tulee aina tarkistaa itse. Muutenkin erilaiset verkostot ovat oivia paikkoja löytää tietoa eri yrityksistä. Nämä verkostot voivat olla kaikkea omasta kaveripiiristä aina erilaisiin sijoituskerhoihin ja -järjestöihin.

Pörssiromahdukset voivat tarjota hyviä ostopaikkoja, sillä osakkeita saa silloin halvemmalla. Sijoittajan tulee kuitenkin arvioida mistä romahdus johtuu. Jos yrityksen liiketoiminnassa on tapahtunut jotain odottamatonta ja tulostason heikentyminen näyttää pysyvältä, niin ostamista kannattaa harkita uudemman kerran. Myös muut erikoistilanteet voivat tarjota hyviä sijoitusmahdollisuuksia. Tällaisia ovat esimerkiksi osakkeen putoaminen pois indeksistä tai sinne siirtyminen, spin-offit tai yritysostot. Nämä kaikki yleensä vaikuttavat pörssikurssiin jossain määrin.

Tapoja löytää sijoituskohteita on olemassa lukemattomia ja tässä on käsitelty vain muutamia niistä. Tärkeintä onkin löytää se itselle sopiva.

***

Juttusarjan seuraava osa käsittelee osakkeiden arvonmääritystä ja se julkaistaan elokuun aikana.

Tekstit pohjautuvat kokeneiden sijoittajien ja sijoituskirjailijoiden Henri Elon ja Jari Saarhelon Osakesijoittajan maailmanvalloitus -teokseen, joka on kattava tietopaketti sijoittamisesta rajoittumatta pelkästään osakesijoittamiseen tai Suomen rajojen sisäpuolelle.

Voit halutessasi tilata 324-sivuisen kirjan suoraan kotiisi etuhintaan täältä

Tilausohje:

  1. Syötä kappalemäärä ja paina ”Lisää koriin”
  2. Kirjoita alennuskoodi-kenttään ”dividend15” ja klikkaa ”Käytä”

Näin saat -15 % alennuksen tarjoushinnasta ja maksettavaksi jää 29,75 € sisältäen alv ja postikulut.

Huom! Sijoituskirjan hankintakustannus on verovähennyskelpoinen tulonhankkimiskulu.

***

Dividend House on kotimainen vuonna 2009 perustettu osinkosijoittamiseen keskittynyt rahastoyhtiö. Se tarjoaa korkealaatuista salkunhoitoa yksityis- ja ammattisijoittajille, yrityksille sekä instituutioille. Yhtiön sijoitusprosessin lähtökohtana on kohdeyritysten liiketoiminnan ja toimintaympäristön syvällinen ymmärtäminen – ja tavoitteena ennustettava tuloskasvu ja vuosittain kasvava osinkotuotto.

Voit tutustua Dividend Housen sijoitusfilosofiaan tarkemmin täällä

Investors House Rahastot Oy (2295445-4) – Veturitie 11 T 152, 00520 Helsinki – 010 322 1530 | Tietosuojaseloste