Osakesijoittajan maailmanvalloitus, osa V – Sijoittajan Sixpack

sijoituskohde

Me Dividend Housessa haluamme tehdä sijoittamisesta yksinkertaista ja selkeää, joten päätimme yhteistyössä sijoituskirjailija Henri Elon kanssa tehdä pienen juttusarjan aiheesta. Kirjoitusten pohjana on käytetty vuonna 2018 ilmestynyttä Elon ja Jari Saarhelon Osakesijoittajan maailmanvalloitus -kirjaa, joka johdattaa lukijansa osakesijoittamisen mielenkiintoiseen maailmaan – muita sijoitusmuotoja unohtamatta.

Artikkelisarjan ensimmäinen osa käsitteli sijoittamisen tavoitteita ja pitkäjänteisyyttä. Nyt viidennessä osassa olemme päässeet jo tunnuslukuihin asti.

Mitä tunnuslukuja kannattaa katsoa?

Kokenut sijoittaja Tomi Salo kuvailee Osakesijoittajien maailmanvalloitus -kirjassa kuutta fundamenttisijoittajan perustunnuslukua. Näitä hän kutsuu Sijoittajan Sixpackiksi. Fundamenttisijoittajaahan kiinnostaa eniten yrityksen laadulliset tekijät, verrattuna esimerkiksi tekniseen analyysiin, jossa pyritään selvittämään otollisimmat ajankohdat osakkeen ostolle tai myynnille.

Laadullisia tekijöitä voi olla esimerkiksi osakkeen kalleus tai halpuus verrokkeihin nähden, osingonjakokyky tai kyky tuottaa tuottoa yhtiöön sijoitetulle pääomalle. Pitää kuitenkin muistaa, että ei ole olemassa yhtä ainutta ja oikeaa menetelmää osakkeen arvioimiseksi, vaan sijoittajan tulee tarkastella osaketta monelta eri kantilta ennen sijoituspäätöksen tekemistä.

Sijoittajan Sixpackiin on kerätty kuusi tunnuslukua, joita voidaan käyttää yhtenä kriteerinä sijoituskohteen arvioinnissa. Näillä kuudella tunnusluvulla saa varsin hyvin kuvattua yhtiön kiinnostavuutta sijoituskohteena.

Sijoittajan Sixpack:

  1. P/E -luku
  2. ROE (Oman pääoman tuotto)
  3. P/B
  4. Omavaraisuusaste
  5. Gearing
  6. Osinkotuotto

P/E kuvaa osakkeen hinnan suhdetta yhtiön osakekohtaiseen tulokseen. Luku siis kertoo siis osakkeen arvostustason. P/E-lukua kannattaa verrata muihin saman alan toimijoihin, sillä ”hyvä” P/E-luku vaihtelee eri toimialojen kesken. Kasvuyhtiöillä luku on useimmiten korkeampi kuin vakailla yhtiöillä, sillä markkinat hinnoittelevat myös tulevaa kasvua osakkeen hintaan. Kovan tuloskasvuodotuksen näkyminen osakkeen hinnassa lisää osakkeen riskiä, sillä tulevaisuudessa tapahtuvaa kasvua on vaikea ennustaa.

ROE, eli oman pääoman tuotto kertoo sen, paljonko yrityksen oma pääoma tuottaa. Salo jakaa oman pääoman tuoton karkeasti viiteen osaan:

Erinomainen      yli 20 %
Hyvä                  15–20 %
Tyyydyttävä      10–20 %
Välttävä             5–10 %
Heikko                alle 5 %

Oman pääoman tuottoon vaikuttaa velkavipu, joten sitä kannattaa tarkastella yhdessä toisen tunnusluvun, gearingin eli nettovelkaantumisasteen kanssa. Nettovelkaantumisaste lasketaan siten, että korollisista veloista vähennetään likvidit varat.

Luku kertoo, missä suhteessa rahoittajilta on lainattu korollista velkaa ja missä suhteessa omistajat ovat sijoittaneet yhtiöön omaa pääomaa. Jos gearing on 100 % tämä tarkoittaa sitä, että yhtiöllä on saman verran lainaa kuin mitä omistajat ovat yhtiöön sijoittaneet. Tällöin yrityksen rahoitustilanne on vielä jokseenkin tasapainossa. Gearing voi olla myös negatiivinen, jolloin yritys voisi maksaa kaiken korollisen velkansa pois pelkästään kassavaroin, mikä tietenkin on erinomainen tilanne.

P/B -luku kertoo yrityksen arvostuksesta sen taseeseen nähden. Luku kertoo, kuinka paljon sijoittajat ovat valmiita maksamaan jokaisesta yrityksen taseeseen sitoutuneesta eurosta. P/B -luvun avulla erotellaan usein arvo- ja kasvuyhtiöitä toisistaan. Alaisen P/B:n yhtiöt lasketaan arvoyhtiöiksi ja korkean kasvuyhtiöiksi, sillä sijoittajat ovat tällöin asettaneet hintaan kasvuodotuksia.

Omavaraisuusaste taas kuvaa sitä, kuinka suuri osa yrityksen varallisuudesta on rahoitettu omalla pääomalla. Taseen omat varat toimivat yrityksen puskurina huonojen aikojen varalle, joten omavaraisuusaste mittaakin yrityksen tappionsietokykyä ja vakavaraisuutta. Liian alhainen omavaraisuusaste lisää riskiä, sillä yhtiö kestää mahdollisia huonompia vuosia heikommin. Liian korkea taas kertoo siitä, että yhtiön varoja käytetään tehottomasti.

Osinkotuotto lasketaan prosentteina osingon ja osakkeen pörssikurssin suhteena. Osinko ja sen vuosittainen kehitys antaa signaalin yrityksen vakaudesta. Yritykset ilmaisevat yleensä osingonjakosuhteen, eli sen kuinka suuren prosentin tuloksestaan yritys jakaa osinkoina. Esimerkiksi 50 % osingonjakosuhde on vielä terveellä pohjalla. Tällöin yritys jättää 50 % tuloksestaan huonojen aikojen varalle, mutta jakaa kuitenkin voittoa omistajille. Suurempi osingonjakosuhde kertoo taas siitä, että yrityksellä ei ole välttämättä kovin hyvät kasvunäkymät eikä investointikohteita ole näkyvillä.

Sijoittajan Sixpack -tunnuslukujen kriteereiksi Salo on koonnut seuraavat raja-arvot:

  1. P/E                              ”arvo-osakkeita kymmenen pintaan”
  2. P/B                              ”kun kasvua saa alehintaan” eli kasvuosakkeilla alle 2,5
  3. ROE                            yli 12 %
  4. Omavaraisuusaste    yli 35 %
  5. Gearing                      alle 100
  6. Osinkotuotto              yli 3 %

Kun löytää yhtiöitä, jotka täyttävät ainakin suurimman osan mainituista kriteereistä, voidaan jo puhua houkuttelevista sijoituskohteista. Huolellinen sijoittaja luonnollisesti tutustuu tunnuslukujen lisäksi myös muihin osakkeen arvoon vaikuttaviin tekijöihin, kuten yhtiön liiketoimintamalliin ja tulevaisuudennäkymiin.

***

Juttusarjan seuraava osa käsittelee osakkeiden arvonmääritystä.

Tekstit pohjautuvat kokeneiden sijoittajien ja sijoituskirjailijoiden Henri Elon ja Jari Saarhelon Osakesijoittajan maailmanvalloitus -teokseen, joka on kattava tietopaketti sijoittamisesta rajoittumatta pelkästään osakesijoittamiseen tai Suomen rajojen sisäpuolelle.

Voit halutessasi tilata 324-sivuisen kirjan suoraan kotiisi etuhintaan täältä

Tilausohje:

  1. Syötä kappalemäärä ja paina ”Lisää koriin”
  2. Kirjoita alennuskoodi-kenttään ”dividend15” ja klikkaa ”Käytä”

Näin saat -15 % alennuksen tarjoushinnasta ja maksettavaksi jää 29,75 € sisältäen alv ja postikulut.

Huom! Sijoituskirjan hankintakustannus on verovähennyskelpoinen tulonhankkimiskulu.

***

Dividend House on kotimainen vuonna 2009 perustettu osinkosijoittamiseen keskittynyt rahastoyhtiö. Se tarjoaa korkealaatuista salkunhoitoa yksityis- ja ammattisijoittajille, yrityksille sekä instituutioille. Yhtiön sijoitusprosessin lähtökohtana on kohdeyritysten liiketoiminnan ja toimintaympäristön syvällinen ymmärtäminen – ja tavoitteena ennustettava tuloskasvu ja vuosittain kasvava osinkotuotto.

Voit tutustua Dividend Housen sijoitusfilosofiaan tarkemmin täällä

Investors House Rahastot Oy (2295445-4) – Veturitie 11 T 152, 00520 Helsinki – 010 322 1530 | Tietosuojaseloste