Sijoituskohdetta tapaamassa: Implenia-yhtiö

Eurooppa-rahaston salkunhoitaja Jarno Nurminen tapasi tänään aamulla sveitsiläisen Implenia AG:n johtoa.

Implenia on rakennusyhtiö, joka syntyi alun perin vuonna 2006 kahden yhtiön yhdistäessä voimansa. Implenia on ollut sijoituksena European Small Cap –rahastossamme sen perustamisesta lähtien. Yhtiön liikevaihdosta 61% tulee infrastruktuurirakentamisesta (esim. tiet, sillat, tunnelit), ja sillä on liiketoimintaa Sveitsin lisäksi Saksassa, Itävallassa, Ruotsissa ja Norjassa. Infrastruktuurirakentaminen on pitkälti rakentamista julkisilla varoilla ja se on huomattavasti tasaisempaa kuin syklisenä pidetty asuntorakentaminen.

Tapaaminen vahvisti salkunhoitajan positiivista näkemystä yhtiöstä. Yhtiö on velaton ja sillä on noin 400 milj. Sveitsin frangia käteisvaroja. Yhtiön maksamat osingot ovat kasvaneet useita vuosia peräkkäin, ja yritysjohto arvioi kehityksen jatkuvan. Viime vuonna yhtiön liikevoitto oli 108 milj. frangia ja vuosille 2016-2017 tavoite on asetettu 140-150 miljoonan frangin haarukkaan.

 

 

Investors House Rahastot Oy (2295445-4) – Veturitie 11 T 152, 00520 Helsinki – 010 322 1530 | Tietosuojaseloste